Blogasin pari viikkoa sitten 23andMe:n lähettämästä sähköpostista, jossa he pyysivät ihmisiä raportoimaan kuinka he näkevät kuuluisan mekon. Nyt kyselyn tehnyt 23andMe:n tutkija blogaa tuloksista. Koska 23andMe:lla on valtava määrä asiakkaiden geenidataa, halusivat tutkijat selvittää, onko geeneillä mitään tekemistä sen kanssa, että ihmiset näkevät mekon eri tavoilla. Kyselyyn vastasi 25000 henkilöä, joten aineisto on todella suuri.
Tulokset osoittivat, että geeneillä ei ollut yhteyttä mekon näkemisen väreihin. Sen sijaan tulokset osoittivat muita systemaattisia eroja mekon havaitsemisessa. Alla oleva kuva näyttää, etttä valkokultaisen mekon näkeminen lisääntyi 20 vuoden iästä kuuteenkymmeneen ikävuoteen, jonka jälkeen sinimustan mekon näkeminen alkoi taas yleistymään.
Tulos on todella samankaltainen kuin Facebookin tutkijoiden julkaisema tulos, jossa osoitettiin, että valkokultaisen mekon havaitsemisen todennäköisyys kasvaa 64 ikävuoteen saakka. 23andMe:n tutkijan mukaan ilmiö liittyisi verkkokalvon tappisoluihin, joiden väriherkkyys muuttuu iän myötä.
Ilmiön voisi kuvitella liittyvän jotenkin iän myötä tuleviin silmäsairauksiin ja tulokset viittaisivat siihen, että henkilöt joilla on harmaakaihi näkevät mekon todennäköisemmin sinimustana. Myös muilla kuin kaihidiagnoosin saavilla henkilöillä silmän linssin läpinäkyvyys alenee ja väri muuttuu siten että linssi alkaa suodattamaan valon lyhyitä aallonpituuksia pois. Toisin sanoen, sinertävät värit alkavat iän myötä muuttumaan tummemmiksi.
23andMe löysi myös muita jänniä yhteyksiä. Esimerkiksi suuressa kaupungissa lapsuutensa viettäneet näkivät mekon todennäköisemmin valkokultaisena verrattuna maalla asuneisiin. Alla olevan kuvan pylväät kuvaavat valkokultaisen havainnon näkyvyyttä eri paikoissa asuneilla. Tulos antaa heti ideoita jatkotutkimuksille: Voisiko lapsuuden elinympäristö vaikuttaa myös muihin värien havaitsemisen ilmiöihin?
Signaali & Kohina 
SiistiäB-)