Salaliittoja käsittelevä kirjani julkaistiin

Minulta on ilmestynyt uusi kirja, ”Salaliitot ympärilläni – miksi totuus ei kiinnosta aivojamme?”, jossa käsittelen salaliittoteorioihin uskomisen mekanismeja. Kirjan perusajatuksena on, että meillä kaikilla on alttius uskoa salaliittoteorioihin, koska salaliittouskomuksille altistavat mekanismit ovat kiinteä osa aivojen toimintaa. Itse asiassa nämä mekanismit ovat meille niin tärkeitä, että salaliittouskomukset ovat oikeastaan välttämätön seuraus aivojen tavasta hahmottaa todellisuutta.

Kirjan näyttävä kansi on Teemu Junkkaalan tekemä.

Hahmotan aivomekanismeja perustuen siihen ajatukseen, että metsästäjä-keräilijän aivojen täytyy kyetä toimimaan nopeasti muuttuvassa ympäristössä, on tärkeää hahmottaa ympäröivä sosiaalinen todellisuus tarkasti ja on erityisen keskeistä pitää toimintakykyä yllä. Näiden tavoitteiden vuoksi kaikki ovat hiukan yliherkkiä hahmottamaan ympäristöstään salaliittoja. Tämä luontainen herkkyys saattaa ylikorostua, jos tapahtuu järkyttävä onnettomuus tai henkilö kokee ympäröivän maailman uhkaavana.

Kirjan keskeinen viesti on se, että salaliittouskomukset ja salaliittoihin uskovat ovat erilaisia. Koska salaliittouskomusten kirjo vaihtelee verraten perustelluista arkipäivän salaliitoista todella omituisiin teorioihin avaruusolennoista ja maailmaa muuntelevista fyysikoista, että ei ole järkevää esittää yleistettyjä väittämiä siitä, minkälainen tyypillinen salaliittoteoreetikko on.

Kirjaa voi tilata esimerkiksi kustantajan sivuilta: https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/salaliitot-ymparillani/4837640

Laitan alle vielä kirjan sisällysluettelon, josta kirjan teemat käyvät paremmin:

Salaliitot ympärilläni – miksi totuus ei kiinnosta aivojamme?

Luku 1: Metsästäjä-keräilijän aivot

1.1 Kommunistien ja avaruusolentojen salaliitto uhkaa Yhdysvaltoja

1.2 Saatananpalvojafyysikot ja muita omituisia salaliittoteorioita

1.3 Harhaiset salaliittoteoreetikot

1.4 Ovatko kaikki tulleet hulluiksi?

1.5 Leviääkö hulluus hallitsemattomasti?

1.6 Ovatko salaliittoteoreetikot harhaisia vai tyhmiä?

1.7 Salaliitot ympärillämme

1.8 Salaliittojen havaitseminen on välttämätöntä

1.9 Metsästäjäkeräilijän aivojen työkalupakki

Luku 2: Arvailevat aivot

2.1 Aivot eivät ole kiinnostuneita totuudesta

2.2 Aivot eivät pidä epävarmuudesta

2.3 Valikointi mahdollistaa nopeammat älykkäät arvaukset

2.4 Jaytee, telepaattinen koira

2.5 Homoja paljastava mentaaliröntgen

2.6 Yliluonnolliset takaraivosilmät

2.7 Voiko vahvistusvinouman saada pois päältä?

2.8 Ideologia ohjaa vahvistusvinoumaa

2.9 Aivot eivät jaksa kaivaa lisätietoja

Luku 3: Merkityksiä luovat aivot

3.1 Päivät, jolloin kuulin ääniä

3.2 Hitlerin aave kertoo hedelmähillokkeesta

3.3 Aaveet näyttäytyvät kuvissa

3.4 Aivojen pakkomielle kasvoihin

3.5 Kuolettavien virheiden välttely

3.6 Saatana juonittelee Pariisissa

3.7 Rohkea kolmio puolustaa arkaa ympyrää

3.8 Ajatusten lukeminen on supervoimamme

3.9 Huijaritutka luo salaliittoteorioita

3.10 Salaliittoteoriat ja nakkikioskitappeluiden psykologia

Luku 4: Hyvän mielen aivot

4.1 Maailmanloppu on peruttu

4.2 Donald Trump on jälleensyntynyt John F. Kennedy

4.3 Aivojen ruusunpunainen illuusiomaailma

4.4 Nagasakin atomipommi oli siunattu asia

4.5 Suurilla asioilla on suuri syy

4.6 Lainmukaisen maailman jatkumo

4.7 Koronaepidemia ei voinut olla pelkkää sattumaa

4.8 Taksinkuljettajien noppapelimagia

4.9 Taikauskoiset kyyhkyset

4.10 Kontrollin puute ahdistaa

4.11 Suuri vessapaperipaniikki

4.12 Minä olen keskimääräistä fiksumpi tyyppi

4.13 Käsitys omasta ylivertaisuudesta muodostuu nopeasti

4.14 Hyviä selityksiä löytyy aina

4.15 Minä olen älykäs ja muut ovat tyhmiä

4.16 Olen paitsi älykäs, myös oikeassa

4.17 Omat teoriat ovat parhaita teorioita

4.18 Salaliittoteoriat hyvän mielen maailmassa

Luku 5: Salaliittoaivot

5.1 Kaksi tuhoisaa lento-onnettomuutta: Maarianhamina ja Smolensk

5.2 Salaliittoihin uskominen on kivaa

5.3 Ideologia ja salaliittoteoriat

5.4 Epäluottamus ja salaliittoteoriat

5.5 Salaliittouushenkisyyden outo historia

5.6 Salaliittouushenkisyys ja torjutun tiedon houkutus

5.7 Salaliittoaivot ja merkityksien täyttämä maailma

5.8 Salaliittoteorioiden aliarvioiminen

5.9 Salaliittoteorioiden yliarvioiminen

Tuntematon's avatar

About jukkahakkinen

Työskentelen Käyttäytymistieteiden laitoksella, Helsingin yliopistossa. Tässä blogissa käsittelen havaitsemiseen liittyviä teemoja perustutkimuksesta visuaaliseen ergonomiaan.
Kategoria(t): salaliittoteoria, salaliittouskomus, Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Jätä kommentti