Sokeutta aiheuttava Skoda-mainos

Yritän nyt siirtyä sinisen mekon jälkeiseen aikaan käsittelemällä aivan toisentyyppistä ilmiötä. Sain vinkin hienosta videosta (Kiitos Kride!), jossa hyödynnetään erästä havaitsemisen psykologian ilmiötä. Ennen kuin luet eteenpäin, katso alla oleva video, jonka ideana on mainostaa kuvan keskellä olevaa sinistä autoa.

Tässä havaintopsykologisesti erittäin nokkelassa mainoksessa on hyödynnetty ilmiötä nimeltä muutossokeus (change blindness), jolla on pitkä historia. Tarina alkaa Benno Erdmannin ja Raymond Dodgen vuonna 1898 julkaisemasta kirjasta, jossa he raportoivat silmänliiketutkimuksiaan. Tutkiessaan peilin avulla ihmisten silmänliikkeitä, he tekivät oudon havainnon: omia silmänliikkeitä ei voi tarkkailla peilin avulla. Voit kokeilla tätä itse peilin edessä. Katso itseäsi silmiin ja yritä nähdä yksikin silmänliike. Se ei tule onnistumaan vaikka kuinka kovasti yrittäisit. Voit yrittää tietoisesti liikuttaa silmiä oikealle ja vasemmalle, mutta peilikuvan silmät pysyvät silti suorastaan aavemaisen paikallaan. Sama pätee silmänräpäyksiin, niitäkään ei voi itse havaita.

Silmänliikkeiden näkymättömyys johtuu siitä, että silmän liikkuessa siitä ei välity näkötietoa eteenpäin eli olemme hetkellisesti lähes sokeita. Tämä on järkevä ratkaisu, koska silmä liikkuu niin nopeasti, että silmään tuleva kuva sumentuu käyttökelvottomaksi. Silmän vastaanottama tieto välittyy eteenpäin vasta kun silmä liikkeen jälkeen pysähtyy. Tätä pysähdystä kutsutaan fiksaatioksi.

Silmänliikkeitä tapahtuu 2-3 kappaletta sekunnissa, joten jos oletetaan 16 tunnin valveillaoloaika ja 3 silmänliiketta per sekunti, niin päivän aikana tapahtuu noin 172800 silmänliikettä. Silmänliikkeiden viemä aika vaihtelee paljon, mutta jos oletetaan, että yksi silmänliike kestää keskimäärin 30 millisekuntia, niin olemme päivän aikana noin 86 minuuttia sokeita. Kokemukselliseti asia ei ole näin, vaan koemme näköhavainnon jatkuvana ja vailla katkoksia. Näköjärjestelmässä täytyy siis olla muisti, johon näkymä tallennetaan silmänliikkeen ajaksi. Aluksi tämän muistin arveltiin olevan kuvamainen malli maailmasta, johon kuvan kaikki yksityiskohdat tallentuva (Rayner et al, 1978). McConkie ja Zola (1979) kyseenalaistivat tämän näkemyksen kokeessa jossa koehenkilöiden lukema teksti muuttui silmänliikkeen aikana. Koehenkilöiden tehtävänä oli lukea tekstiä, jossa joka toinen kirjain oli kirjoitettu pienellä ja joka toinen isolla kirjaimella:

TäMä TeKsTi On HiUkAn HaNkAlAmPi LuKeA kUiN nOrMaAlIsTi KiRjOiTeTtU tEkStI.

Lukemisen aikana laite mittasi henkilön silmänliikkeitä. Aina kun laite huomasi silmänliikkeen, teksti muuttui siten, että isot ja pienet kirjaimet vaihtoivat paikkaa:

tÄmÄ  tEkStI oN hIuKaN hAnKaLaMpI lUkEa KuIn NoRmAaLiStI kIrJoItEtTu TeKsTi.

Kokeen ideana oli tutkia, kuinka pahasti lukeminen häiriytyy kun tekstiin tehdään näin suuri muutos. Kun toinen tutkijoista, David Zola, kokeili asetelmaa, hän sanoi kollegalleen, että asetelma ei toimi, koska kirjaimet eivät muutu. Vieressä istuva Georg McConkie oli hyvin hämmästynyt, koska hän oli selvästi nähnyt kirjaimien muuttuvan. Hetken asiaa ihmeteltyään tutkijat totesivat, että heillä on edessään täysin uusi havaintopsykologinen ilmiö. Koehenkilöt eivät huomanneet muutosta, jos se tapahtui tarkasti ajoitettuna juuri silmänliikkeen aikana. Tulos osoitti, että silmänliikkeen ajaksi muistiin ei tallennettu kuvaa kirjaimista vaan ainoastaan abstrakti tieto siitä, mikä kirjain on kyseessä.

Myöhemmin John Grimes (1996) huomasi saman ilmiön valokuvilla. Jos valokuvien ominaisuuksia muutettiin silmänliikkeiden aikana, koehenkilöt eivät huomanneet mitään. Tutkijat muuttivat hedelmien väriä, suurensivat taloja ja lopulta vaihtoivat kuvissa olevien henkilöiden päitä. Kun suuriakaan muutoksia ei huomattu, Grimes pystyi vain toteamaan, että näkymästä tallennetaan yllättävän vähän tietoa silmänliikkeiden ajaksi. Tulos on aika kummallinen, koska se tarkoittaa sitä, että näköjärjestelmä ei tallenna tietoa esimerkiksi pinnan väristä vaan tieto väristä poimitaan aina silmänliikkeen jälkeisen fiksaation aikana. Näköjärjestelmä käyttää siis ulkomaailmaa apumuistina.

Tämän johdannon jälkeen päästään varsinaiseen asiaan, eli Skodan mainosvideon perustana olleeseen ilmiöön, joka julkaistiin Psychological Science -lehdessä vuonna 1997 (Rensink et al, 1997). Rensink esittelee koeasetelman, jossa silmänliikkeiden aikainen sokeus on korvattu kuvien välillä välähtävällä harmaalla ruudulla. Jos katsot Skodan videota tarkasti, huomaat, että siinä näkyy tasaisin väliajoin harmaita välähdyksiä. Muutokset tapahtuvat aina näiden välähdysten jälkeen.

Rensinkin koeasetelma on esitelty alla olevassa kuvassa. Kukin neliö kuvaa kokeessa näytettyjä näkymiä. Aluksi koehenkilö näkee valkoisen palkin harmaalla taustalla 3000 millisekunnin eli kolmen sekunnin ajan. Sitten tietokoneen ruutu muuttuu sekunnin ajaksi harmaaksi. Tämän jälkeen alkaa varsinainen koe, jossa koehenkilö näkee valokuvan (alla olevassa kuvassa kirjaimella A osoitettu ruutu) 240 millisekunnin ajan, minkä jälkeen näkyy 80 millisekunnin ajan tasaisen harmaa ruutu. Tätä toistetaan, eli koehenkilö näkee valokuvan A ja harmaan ruudun kaksi kertaa. Tämän jälkeen esitetään kuva A’ , jota on muutettu hiukan. Kuvasta A’ esimerkiksi poistettiin jotakin, siihen lisättiin jotakin tai jonkun kuvan osan väriä muutettiin. Koehenkilön tehtävänä oli painaa nappia jos hän huomasi välkkyvissä kuvissa muutoksen. Napin painamisen jälkeen koehenkilön piti myös kertoa, mikä muutos oli. Kuvien välkyttäminen loppui, jos koehenkilö ei minuutissa huomannut muutosta. Sen jälkeen siirryttiin uuteen kuvaan ja koeasetelma eteni kunnes kaikki 48 kuvaa oli esitetty.

Rensink

Kuva Rensinkin koeasetelmasta.

Löysin YouTubesta videon, jossa on tehty Rensinkin kokeen kaltainen video. Sen alussa välkytetään vuoron perään kuvaa, harmaata taustaa ja muutettua kuvaa. Muutosta on todella vaikea huomata!

Videon lopussa harmaa välikuva poistetaan muutettavien kuvien väliltä ja muuttuva alue näkyy välittömästi. Ero näiden kahden version välillä kertoo, mistä ilmiössä on oikeastaan kyse. Ilman harmaata välikuvaa kuvassa tapahtuva muutos on visuaalista tarkkaavaisuutta voimakkaasti puoleensa vetävä ilmiö. Äkillinen muutos vetää silmänliikkeet automaattisesti puoleensa, mikä onkin järkevää, sillä näkökenttään nopeasti ilmestyviin asioihin on parasta kiinnittää huomio nopeasti.

Kun kuvien väliin lisätään tasaisen harmaa näkymä, tilanne muuttuu. Valokuvan vaihtuessa harmaaksi näkymäksi tapahtuu kuvassa suuri määrä muutoksia, koska kaikki kuvassa olevat kuviot katoavat yhtäkkiä. Samalla tavalla tapahtuu suuri määrä muutoksia kun harmaa näkymä vaihtuu takaisin kuvaksi, koska suuri määrä valokuvassa olevia kuvioita välähtää ruudulle. Koska muutoksia tapahtuu koko kuvan alueella, näköjärjestelmän saa valtavan määrän muutossignaaleja. Niinpä oikeaa muutosta on vaikea erottaa kuvasta. Harmaan näkymän lisääminen siis peittää todellisen muutoksen koko näkökentän kattavan muutostulvan alle.

Muutostulva estää muutoksen huomaamisen, koska näkymästä ei ole tallennettu muistiin kuvan kaltaista mallia. Sen sijaan muistiin tallennetaan kuvan tärkeimpien esineiden paikka ja tyyppi, siis esimerkiksi ”Vasemmalla on pöytä, edessä on tuoli”- tyyppinen malli. Kun henkilö haluaa tarkastella pöytää tarkemmin, silmät kohdistuvat siihen ja pöydän muut ominaisuudet (valkoinen, kiiltävä) hahmotetaan välittömästi. Kokemuksellisesti emme huomaa, että tiedot poimitaan vasta siinä vaiheessa kun niitä tarvitaan.

Kannattaa huomata, että tämä ei tarkoita, että emme periaatteessa pystyisi tallentamaan tietoja esineiden ominaisuuksista. Jos katson parkkipaikalla rivissä olevia autoja ja painan mieleeni niiden värit, pystyn kyllä sanomaan värit vaikka käännän katseeni toiseen suuntaan. Tällaisen muistin tallennuskyky on kuitenkin rajallinen eli en pystyisi luettelemaan suuren parkkipaikan kaikkien autojen värejä. Lisäksi tämä vaatii ponnistelua, minun täytyy keskittyä painamaan värit mieleeni. Jos en asiaan erityisesti keskity, en todennäköisesti muista kovinkaan monen auton väriä.

Skoda-videoon liittyy siis perustavanlaatuisia löytöjä siitä, kuinka vähän tietoa näkymästä tallentuu lyhytaikaiseen muistiin. Muistin vähäisestä tallennuskyvystä on muitakin hienoja esimerkkejä, joista alla on kaksi parasta:

Richard Wisemanin korttitemppuvideossa kannataa olla tarkkana korttien suhteen 😉

Tässä videossa koehenkilöt eivät huomaa todella selvää muutosta näkymässä!

Lähteet

Erdmann, B., & Dodge, R. (1898). Psychologische Untersuchungen über das Lesen auf experimenteller Grundlage. Halle, Germany: Niemeyer.

Grimes, J. (1996). On the Failure to Detect Changes in Scenes Across Brief Interruptions. Teoksessa Perception (Toim. K. Akins), s. 89–110. Oxford University Press, Lontoo, Iso-Britannia.

McConkie, G. W., & Zola, D. (1979). Is visual information integrated across successive fixations in reading? Perception & Psychophysics 25, 221–224.

Rayner, K., McConkie, G. W., & Erlich, S. (1978). Eye movements and integrating information across fixations. Journal of Experimental Psychology. Human Perception and Performance 4, 529–544.

Rensink, R. (1997). To see or not to see: The need for attention to perceive changes in scenes. Psychological Science 8, 368–373.

Tietoja jukkahakkinen

Työskentelen Käyttäytymistieteiden laitoksella, Helsingin yliopistossa. Tässä blogissa käsittelen havaitsemiseen liittyviä teemoja perustutkimuksesta visuaaliseen ergonomiaan.
Kategoria(t): neurotiede, tarkkaavaisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s