Tatuointeja, sähköshokkeja ja biodynaamista viljelyä

Nauhoitimme tänään keskiviikon Prisma Studion jakson. Mielenkiintoisia aiheita on taas luvassa, puhumme muun muassa tatuoinneista, Stanley Milgramin kokeista ja biodynaamisesta viljelystä.

WP_20160503_001

Milgramin kuuluisassa kokeessa tutkittiin sitä, kuinka helposti ihmiset antavat toisille ihmisille sähköiskuja, jos auktoriteettihahmo ottaa toiminnasta vastuun. Sähköiskut eivät kuitenkaan olleet todellisia ja niitä vastaanotti näyttelijä. Yllättävän monet ihmiset suostuivat antamaan kuolettavan voimakkaita iskuja, jos kokivat, että toiminta ei ole heidän vastuullaan.Kun näyttelijä huusi tuskasta 150 voltin kohdalla, 82% osallistujista jatkoi sähköiskujen antamista. 65% osallistujista antoi kuolettavan 450 voltin iskun. Alkuperäinen koe tehtiin vuonna 1961, mutta se on toistettu myöhemmin useita kertoja. Toisaalta kokeita on myös kritisoitu voimakkaasti, koska Milgram vaikutti koehenkilöihin taivuttelemalla vastustelevia henkilöitä keskusteluilla, joita ei raportoitu tieteellisessä julkaisussa.

Alla on kokeesta tehty video, jossa koehenkilö ei selvästikään anna voimakkaimpia sähköiskuja mielellään. Hän myös kyselee, kuka iskuista ottaa vastuun. Kun laboratoriossa oleva henkilö lupaa kantaa vastuun, koehenkilö antaa tuskallisia ja lopulta kuolettavia sähköiskuja.

Milgramin kokeita tulkittiin alun perin esimerkkinä siitä, kuinka ihmiset tottelevat sokeasti auktoriteetin käskyjä. Nykytulkinnan mukaan ihmiset eivät tottele sokeasti vaan heillä on vaikeuksia totella toisen ihmisen vahingoittamiseen johtavia käskyjä. Riittävällä taivuttelulla ja manipuloinnilla monet ihmiset on kuitenkin mahdollista saada tottelemaan.

Kokeista on tehty myös pitempi dokumentti:

 

 

 

Tietoja jukkahakkinen

Työskentelen Käyttäytymistieteiden laitoksella, Helsingin yliopistossa. Tässä blogissa käsittelen havaitsemiseen liittyviä teemoja perustutkimuksesta visuaaliseen ergonomiaan.
Kategoria(t): Media Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s