Pistejoukot kävelevät meitä kohti

Onpa ollut pitkä tauko blogauksessa, tutkijan työhän uppoutuu niin helposti, että unohtaa kaiken muun. Nyt alkaa kuitenkin lyhyt syysloma, jonka ajattelin aloittaa pienellä blogauksella. Lomalukemisena menin katsomaan Journal of Vision-lehden uusinta numeroa ja siellä olevaa artikkelia biologisesta liikkeestä. Biologisella liikkeellähän tarkoitetaan ilmiötä, jossa voimme parin valopisteen liikkeen avulla tunnistaa liikkuvan ihmisen. Esimerkki ilmiöstä on alla olevassa videossa.

Hämmästyttävää ilmiössä on se, että teemme tulkinnan liikkuvasta ihmisestä vain muutaman sopivasti liikkuvan pisteen avulla. Biologisen liikkeen keksi Gunnar Johansson Uppsalan yliopistosta. Johanssonin ryhmän työtä esitteleviä 1970-luvulla tehtyjä mahtavia videoita on laitettu YouTubeen. Videossa kiinnittää huomion alkeellinen tekniikka, tuolloin ei ole ollut tietokoneita, joilla näyttää liikkuvia valopisteitä.

Biologista liikettä on tutkittu paljon ja on huomattu, että havaitsija voi tehdä sen avulla monenlaisia päätelmiä liikkuvasta henkilöstä. Sopivasti pisteiden liikeratoja muuttamalla henkilö voi näyttää naiselta tai mieheltä, iloiselta tai surulliselta tai lihavalta tai laihalta. Bio Motion Labilla on verkkosivullaan demo, jossa liikkuvien valopisteiden nopeuksia voi muuttaa siten, että ne näyttävät muuttavan liikkuvan henkilön ominaisuuksia. Demo on todella hauska, kannattaa kokeilla!

Kun kokeilet demoa, niin todennäköisesti automaattisesti oletat, että pisteiden kuvaama henkilö kävelee sinua kohden. Tämä on kuitenkin pelkkä olettamus, mikään pisteissä ei oikeuta tällaista tulkintaa, vaan pistehahmo voisi yhtä lailla kävellä sinusta poispäin. Tätä olettamusta tutkittiin lukemassani Journal of Visionin artikkelissa (Weech et al, 2014). Artikkelissa todetaan, että tulkinta katsojaa lähestyvästä kävelijästä liittyy yleisempään kuperuusolettamukseen, joka meillä on havaintomaailmasta.  Esimerkiksi hienot lohikäärmevideot, joissa kovera pahvinen lohikäärme näyttää kuperalta, ovat esimerkkejä olettamuksesta. Pistejoukko, joka näyttää ihmiseltä on toisella tapaa epäselvä kuin pahvilohikäärme, mutta myös tässä tapauksessa katsoja olettaa, että kävelevä kohde on ulottuvaisempi meidän suuntaamme, eli meitä kohden kohdistuu kävelijän ulkonevat osat, ei loittoneva selkä.

Lähteet

Weech, S., McAdam,M., Kenny, S. & Troje, N.F. (2014) What causes the facing-the-viewer bias in biological motion? J Vis October 13, 2014 14(12): 10; doi:10.1167/14.12.10

Tietoja jukkahakkinen

Työskentelen Käyttäytymistieteiden laitoksella, Helsingin yliopistossa. Tässä blogissa käsittelen havaitsemiseen liittyviä teemoja perustutkimuksesta visuaaliseen ergonomiaan.
Kategoria(t): Biologinen liike, Liikkeen havaitseminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s