Poikani sai synttärilahjaksi Mr. Fuzzyn, joka on kevyt mato, jolle annoin suomalaisen nimen Herra Mato. Herra Matoa voi liikutella sen kuonoon kiinnitetyllä siimalla. Pienen kokeilun jälkeen poika ei vaikuttanut kovin innostuneelta ja itsekin ihmettelin, mikä tämän lelun idea oikein oli.

Päätimme vilkaista, löytyykö YouTubesta jotain esimerkkejä Herra Madon käytöstä ja siellä paljastui, kuinka hienoja temppuja tällä madolla voi tehdä.

Muissa videoissa kerrottiin, kuinka temppu tehdään. Homma toimii yllättävän yksinkertaisesti, eli siiman toisessa päässä oleva pahvi kiinnitetään vyöhön. Kun käden laittaa siiman alle ja nostaa kättä, siima jännittyy ja mato näyttää nousevan ylöspäin. Siiman avulla voi kikkailla monella tavalla, mutta hienoin efekti tulee kun siiman pitää jäykkänä, jolloin mato pysyy paikallaan. Kun vetää kättään niin, että mato liikkuu suhteessa käteen, mato näyttää liikkuvan.

Jostain syystä siis käden ja madon suhteellinen liike tulkitaan madon liikkeeksi kädellä vaikka itse mato ei liiku mihinkään. Tämä liittyy näkötutkimuskirjallisuudessa mainittuun ilmiöön nimeltä ”induced movement” eli suoraan suomennettuna tämä olisi ”aiheutettu liike”, mikä kuulostaa jotenkin kömpelöltä. Epäsuora liike voisi olla parempi termi, koska se kuvaa kuinka liikkeen havainto syntyy epäsuorasti ympäristön aiheuttamana.

Epäsuoran liikkeen ensimmäisenä tieteellisenä kuvailuna pidetään saksalaisen Karl Dunckerin vuonna 1929 julkaisemaa ”Über induzierte Bewegung”-artikkelia. Vilkaisin alkuperäisjulkaisua ja Duncker esittääkin artikkelin aluksi hyvän esimerkin epäsuorasta liikkeestä: jos istut junassa ja viereinen juna lähtee liikkeelle, tulee sinulle hetkellisesti kokemus siitä, että lähdet itse liikkeelle.

Duncker tutkii epäsuoraa liikettä nykyiseen tietokoneaikaan verrattuna aika erikoisilla menetelmillä: hän heijastaa peilin avulla pienen täplän auringonvaloa pahville ja liikuttelee sitten pahvia. Katsojan mielestä sekä pahvi että täplä näyttävät liikkuvan. Loogisena tieteentekijänä Duncker liikuttelee sen jälkeen auringonvalotäplää ja toteaa, että tässä tapauksessa pahvi ei näytä liikkuvan. Hän arvelee tämän liittyvän siihen, että pahvi on kooltaan suurempi ja se liittyy selkeämmin ympärillä olevaan ja selkeästi paikallaan pysyvään huoneeseen. Herra Madon tapauksessa sekä pienempi mato että suuremmat kädet liikkuvat, mikä varmasti voimistaa liikkeen illuusiota.

Tämän jälkeen Duncker siirtyy pimennettyyn huoneeseen, jossa kahden ”projektiolyhdyn” avulla heijastetaan läpikuultavalla kankaalle kaksi muutaman sentin läpimittaista valopistettä. Koehenkilöt tarkkailevat valopisteitä ja raportoivat niiden liikkeitä. Kun koehenkilö saa vapaasti katsella valopisteitä ja toista valopistettä liikutellaan tasaisella nopeudella, koehenkilö havaitsee kummankin valopisteen liikkuvan. Duncker siis oivaltaa, että liikkeen havaitseminen perustuu pisteiden väliseen suhteelliseen liikkeeseen.

Jos koehenkilöä käsketään katsomaan toiseen pisteistä, hän näkee sen pisteen liikkuvan, johon hän tuijottaa. Herra Madon tapauksessa katse varmasti kohdistuu käsien sijasta matoon, joten tämäkin saattaa korostaa liikkeen illuusiota.

Herra Mato on siis paljon muutakin kuin parin euron lasten lelu, silla on suora linkki näkötutkimuksen varhaishistoriaan. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, perustuvatko jotkut taikatemput tällaisen näennäisliikkeen tuottamiselle.

Lähteet

Duncker, K. (1929) Über induzierte Bewegung. Psychologische Forschung 12(1) 180-259.