Outo laakso (engl. uncanny valley) tarkoittaa negatiivista reaktiota keinotekoisiin ihmiskasvoihin kun kasvot alkavat muistuttamaan liikaa ihmiskasvoja. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa miehen kasvoista on otettu valokuva (vasemmanpuolimmaiset kasvot) ja tehty tietokoneella synteettinen versio (oikeanpuolimmaiset kasvot). Sen jälkeen välimuodot on morfattu niin, että valokuvan kasvot muuttuvat vähitellen synteettisiksi kasvoiksi. Valokuva tai synteettinen kuva ei synnytä erityistä tunnereaktiota, mutta kun siirrytään lähelle kategoriarajaa, eli kohtaan jossa valokuvaa ja synteettisiä kasvoja on vaikea erottaa toisistaan, alkaa kuva näyttämään oudolta.

Outo laakso-ilmiö näkyy kasvoissa, jotka vaihtelevat valokuvan ja synteettisten kasvojen välillä (Looser & Wheatley, 2010).

Oudon laakson idean keksi japanilainen robotiikan professori Masahiro Mori 1970-luvulla. Laakso on itse asiassa kuoppa graafissa, jossa vaaka-akselilla on kasvojen ihmisenkaltaisuus ja pysty-akselilla on kasvojen tuttuus. Kun humanoidirobotin ihmisenkaltaisuutta lisätään, alkaa se aluksi näyttämään tutummalta ja miellyttävämmältä, mutta kun realismi kasvaa riittävästi, siirrytään outoon laaksoon, eli koettu tuttuus laskee jyrkästi. Samalla syntyy negatiivisia tunnekokemuksia ja outouden tunnetta. Esimerkkejä tällaisesta ovat esimerkiksi vahanuket, robotit tai animaatiofilmien ihmishahmot.

Outo laakso: Kun ihmisenkaltaisuus lisääntyy, tuttuuden tunne kasvaa. Kun ihmisenkaltaisuus alkaa lähestymään todellista ihmistä, koettu tuttuus alenee.  (Wikimedia).

Outoa laaksoa on tutkittu paljon, ja joskus ilmiön olemassaolokin on kyseenalaistettu. Valtaosa tutkimuksesta on tehty kasvoilla, mutta äskettäin ilmestyneessä artikkelissa kokeiltiin, voisiko myös käsi olla oudossa laaksossa. Poliakoff et al (2013) näyttivät koehenkilöille kuvia erilaisista käsistä, joista jotkut olivat ihmisen käsiä, jotkut käden näköisiä proteeseja ja jotkut selkeitä robottikäsiä. Koehenkilöt arvioivat kuvien ihmisenkaltaisuutta ja outoutta/aavemaisuutta (engl. eerie).

Poliakoff et al (2013) artikkelissa käytettyjä kuvia.

Tuloksissa näkyy oudon laakson kaltainen ilmiö: käsiproteesin kuvat (kolmiot tuloskuvassa) on luokiteltu ihmisenkaltaisuudeltaan keskimääräisen suuriksi, mutta samalla myös oudoimmiksi. Koe oli aika yksinkertaisesti toteutettu, erityisesti ärsykekuvia olisi voinut olla enemnän, nyt kokeessa on selvä riski siihen, että osa koehenkilöistä on ymmärtänyt mistä kokeessa on kyse ja toiminut odotusten mukaisesti. Tulos olisi vakuuttavampi, jos kädessä tapahtuisi pienempiä muutoksia, jotka olisivat lähellä oikean käden ja proteesikäden kategoriarajaa. Sen sijaan robottikädet lienevät tarpeettomia, ne vihjaavat liikaa kokeen taustalla olevasta ajatuksesta. Seuraavaksi olisi siis hauska nähdä koeasetelma, jossa tutkitaan tarkemmin käden piirteiden, kuten pintakuvioinnin tai värin vaikutusta ilmiöön.

Poliakoff et al (2013) tuloksia. Käsiproteesit (kolmiomaiset tulospisteet) nähdään keskimääräisen ihmisenkaltaisina mutta myös kaikkein oudoimpina.

Lähteet

Looser, C. E., & Wheatley, T. (2010) The tipping point of animacy. How, when, and where we perceive life in a face. Psychological Science, 21(12), 1854–62.

Mori, M. (1970) The Uncanny Valley. Energy, 7(4), 33–35. Japaninkielinen alkuperäisartikkeli on myöhemmin käännetty englanniksi.

Poliakoff, E., Beach, N., Best, R., Howard, T., & Gowen, E. (2013). Can looking at a hand make your skin crawl? Peering into the uncanny valley for hands. Perception, 42(9), 998–1000.

Looser, C. E., & Wheatley, T. (2010) The tipping point of animacy. How, when, and where we perceive life in a face. Psychological Science, 21(12), 1854–62.