Meillä oli tänään Prisma Studiossa mielenkiintoinen keskustelu muistin ja havaitsemisen toiminnasta Kimmo Alhon ja Helinä Häkkänen-Nyholmin kanssa. Keskustelun lopussa mainitsen australialaiset jalokuoriaiset, joiden viehtymys olutpulloihin on ollut niille kohtalokasta. Ilmiön huomasi australialainen Darryl Gwynne, joka havaitsi, että jalokuoriaiset olivat pakkomielteisen kiinnostuneita tien varsille heitetyistä tyhjistä olutpulloista. Gwynne totesi, että jalokuoriainen yrittää paritella olutpullon kanssa. Kun pullolta ei tullut vastakaikua, jalokuoriainen jäi pullon päälle kököttämään, kunnes aurinko käristi sen. Jalokuoriaisen erehdys johtuu siitä, että sillä on vain muutama visuaalinen kriteeri naaraalle: sopiva ruskean sävy, kiiltävyys ja sievät pyöreät kuopat selässä. Lisäksi se suosii isokokoisia kumppaneita eli mitä kookkaampi naaras, sitä parempi. Olutpullo täyttää nämä visuaaliset kriteerit erinomaisesti. Jalokuoriainen käyttää vain muutama visuaalista kriteeriä siksi, että aivot käyttävät mielellään mekanismeja, jotka ovat nopeita ja aivojen tietojenkäsittelyresurssien suhteen halpoja. Itse asiassa me ihmiset emme ole jalokuoriaisia kummempia, havaintoprosessimme ovat samalla tavalla yksinkertaistavia. Kirjoitan asiasta laajemmin Skeptikko-lehden uudessa numerossa, kannattaa vilkaista!

Lähteet

Gwynne, D., & Rentz, D. (1983). Beetles on the bottle: male buprestids mistake stubbies for females (Coleoptera). Australian Journal of Entomology, 22(1), 79–80.