Blogin herätys

Signaali & kohina on viime kuukausina ollut pelkkää kohinaa, tutkijan kiireet ovat vieneet kaiken ajan ja blogaukselle ei ole jäänyt aikaa. Minkä parissa aikani on sitten vierähtänyt? Suurin osa keväästä on mennyt rahoitushakemusten parissa, tänä keväänä on ollut aikamoinen suma hyviä rahoitusmahdollisuuksia. Erityisesti Suomen Akatemia on kunnostautunut, jaossa on ollut Strategisen tutkimuksen rahoitus, jossa konsortiomme pääsi kakkoskierrokselle, huippuyksikkörahoitus sekä kärkihankerahoitus. Tämä lisäksi jaossa on ollut erilaisia pienempiä rahoituksia. En valittele suunnitteluun ja kirjoittamiseen mennyttä aikaa, sillä on kuitenkin hienoa, että näinkin monia rahoituksia on tarjolla. Tällainen kilpailtu rahoitus on pienen tutkimusryhmän ainoa mahdollisuus saada merkittäviä rahoituksia ja siksi nämä haut ovat todella tärkeitä.

Toinen paljon aikaa vienyt asia on opetus. Olen nimittäin suunnitellut ja vetänyt uuden kurssin Helsingin yliopistossa. Kurssin nimi on Applied Vision Research eli sovellettu näkötutkimus. Olemme kurssilla käyneet läpi näkötutkimuksen tulosten ja menetelmien soveltamista stereoskooppisten näyttöjen ja sisältöjen kanssa ja kohta siirrymme virtuaalitodellisuuslaitteiden pariin. Kurssilla on ollut innostuneita osallistujia ja opettaminen on ollut valtavan hauskaa, mutta uuden kurssin kasaaminen vie kyllä paljon aikaa.

Kevään kolmas teema on ollut Prisma Studio, jossa olen ollut vakiovieraana monena keskiviikkona. Ohjelman tekeminen on ollut valtavan hauskaa ja olen oppinut paljon. Tuloksia voi arvioida Yle Areenassa.

Nyt kiireet alkavat kuitenkin hellittää ja laitan blogiin taas vauhtia. Aloitetaan vaikkapa kiinnostavalla vesiputousilluusiolla 🙂

 

 

 

 

Tietoja jukkahakkinen

Työskentelen Käyttäytymistieteiden laitoksella, Helsingin yliopistossa. Tässä blogissa käsittelen havaitsemiseen liittyviä teemoja perustutkimuksesta visuaaliseen ergonomiaan.
Kategoria(t): havaitseminen, illuusio, illuusiot, kolmiulotteisuus, tutkimusrahoitus, Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s